lauantai 24. lokakuuta 2015

Luova tauko

1 2 3 4 5 Mistähän mä oikein aloittaisin? Niin, luova tauko. Oon kaivannu hieman irtautumista niin valokuvausesta, kun kirjoittamisestakin. halusin antaa itelleni aikaa ihan vaan ELÄÄ.
Heinäkuun jälkeen mun elämässä on tapahtunut paljon uutta ja erilaista. Tein heinäkuussa päätöksen, että jätän mun osa-aikaisen työpaikan taakse, sillä mulle tarjoutui mahdollisuus saada vakituinen työsopimus muualta. "Muutin" siinä samassa myös puolivahingossa takaisin tänne mistä oon syntyjäni. Elämä meni aika uusiksi vuorotyön ja "yksin" asumisen opettelussa. Joskus kun työt alkaa 4.30 ja joskus taas loppuvat 23.15 niin minkäänlaista rytmiä oli aluksi tosi vaikeaa saada aikaiseksi. Töiden alku tarkoitti myös auton hankintaa, tai mun kohalla sen kaivamista varastosta ja katsastamista. Vaikka kyseinen kaara olikin seisonut ajamattomana melkein siitä asti kun mä täytin 18, niin siinä ei ollut yhtään mitään vikaa! pelkkää voittoa siis. Mä otin kuitenkin heti töiden alettua tavoitteekseni säästää tuntuvia summia jokaisesta tilistä uutta autoa varten, sillä nykyinen on mulle vaan työmatka-auto ja väline siirtymisillä paikasta A paikkaan B.
Oonhan mä myös ehtinyt hemmottella itseäni esimerkiksi ostamalla itselleni uusia arabian lautasia, värjäämällä latvat hieman vaaleammiksi sekä ottamalla pitkään haaveilemani ripsenpidennykset ja tilaamalla itselleni Livboxin muutamaksi kuukaudeksi.
En ole myöskään unohtanut valokuvausta aivan kokonaan. Olen kuvannut mm. muutamat vpkn tapahtumat, kahdet autokuvat myynti-ilmoituksia varten sekä yhdet jos toisetkin häät. Toiset häät olivat mun äidin ja sieltä nappasinkin sitten kimpunkin itselleni!
Muuten elämä tällä hetkellä on ihanaa. Mä olen ennenkaikkea onnellinen ja tyytyväinen mun elämään, mulla on lähellä mulle tärkeitä ihmisiä, oon päässyt irtautumaan hyvin loputtomasta stressikierteestä ja osaan antaa aikaa itselleni silloin kun sitä tarvitsen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti