keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Sick and tired

a1 "Juuri kun mä ehdin riemastua siitä, kuinka mun olo oli jo lähes normaali (nielun turvotusta ja heikkoa oloa lukuun ottamatta), niin koitti se päivä joka oli osasyyliinen mun yöunien menetykseen, toki myös mun vahvat kipulääkkeet valvottivat mua aamuöisin, mutta kuitenkin. Maanantaina mulla oli leikkaus, jossa mun nielurisat poistettiin. Eihän se iso leikkaus ole, mutta mä pelkään kaikkia piikkejä ja neuloja, joten kanyylin laitto taisi olla mulle isompi murhe kuin koko leikkaus itsessään. a2 Mä olin maanantai-aamuna hyvissä ajoin seitsemältä sairaalalla ilmoittautumassa. Odottelin aulassa, että hoitaja tulisi hakemaan mua. Mua itketti ja hermostutti. Olin siinä tilanteessa ihan yksin, en tiennyt mitä odottaa, sillä olin viimeksi ollut sairaalan osastolla itse potilaana silloin kun synnyin. (Äiti kertoi mua hakiessa että mun osasto oli sama kuin missä olin syntynyt, vastapäinen huone vaan haha :D) a3 a4 Hoitaja kutsui mua nimeltä ja esitteli itsensä, samalla kysellen kysymyksiä. Mut ohjattiin pukuhuoneeseen, johon sain jättää omat tavarani. Suljin puhelimen, vaihdoin vaaleanpunaiset sairaalavaatteet päälle ja kurkkasin vielä kerran itseäni peilistä pidätellen itkua. Menin käytävälle josta mut ohjattiin huoneeseen, jossa sain vaseliinia huulirasvaksi sekä kipulääkkeen ja rauhoittavan. Lääkemitallinen vettä maistui taivaalliselta, sillä en ollut saanut syödä tai juoda mitään koko aamuna. Multa otettiin verenpaineet, jotka olivat erinomaiset vaikka jännitystäkin oli ilmassa. Taas uusi huone, huone täynnä muhkeita nojatuoleja ja muita tuoleja, joista sain valita mieluiseni. Valitsin suuren nojatuolin säädettävällä selkänojalla ihan televisiota vastapäätä. Tuijotin uutisia ja huomasin ettei enää itketä tai hermostuta. Olo oli rauhallinen ja lääkkeiden vaikutuksesta väsymys alkoi painaa mun silmäluomia kiinni. Koko ajan huoneeseen tuli uusia sairaalavaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, olin nuorin kaikista. Juuri kun olin saanut mukavan asennon ja silmät suljettuina lepäsin vasten käsinojaa, mut kutsuttiin nimeltä ja matka kohti leikkaussalia alkoi. a5 Siellä mua odotti neljä tai viisi ystävällisen näköistä ihmistä jotka pyysivät mua asettumaan keskelle pöytää makuulleen. Sain pääni ja jalkojeni alle tyynyn. Rintaan ja kylkeen asetettiin sensoreita ja unipannan nastat asetettiin lujasti kiinni mun otsaan. Happinaamari kasvoille ja kanyyli kiinni. "Odotellaan vähän nukutuslääkäriä." Mun oikealla puolellani oleva hoitaja kertoo laittavansa mun kädelle tuen paikoilleen. Nukutuslääkäri tulee ja sanoo että nyt laitetaan nukutus, ja että se tuntuu pahalta käsivarressa. Sattuu ja huimaa kun lääke kipuaa pitkin käsivartta. Käden tuen asentoa korjataan, ja muistan kuinka siirrän kättäni, mutten tunne uneliaisuutta ollenkaan. a6 Seuraavat muistikuvat onkin siitä, kuinka raotan silmiäni heräämössä ja vilkuilen kelloa. Ei hajuakaan ajankulusta, oon niin väsynyt etten jaksa miettiä koko asiaa. Hoitaja kysyy sattuuko, ja vastaan että sattuu ja saan lisää lääkkeitä suoraan suoneen. Sängyn asentoa korjataan, sillä mulla on ikävä valuva tunne nielussa. Olo helpottaa paljon ja oon jo tarpeeksi tolkuissani vilkuillakseni ympärilleni. a7 Matka osastolle alkaa jonkin ajan kuluttua, alkaa väsyttämään. Hoitaja pyytää pitämään silmät auki pahoinvoinnin välttämiseksi. Kahvion läpi matka jatkui osastolle numero kuusi. Huoneessa ei ketään muita, ihanaa. Väsyttää, tahdon levätä. Hoitaja tuo mun tavarat ja kaivan puhelimen laukusta. Kerron muutamille ihmisille olevani hereillä ja leikkauksen menneen hyvin. Lepäilen sängyllä ja katselen kuinka pisarat tippuvat alaspäin tipassa. Mun ajantaju on tolta ajalta aika hukassa. Saan vaaleanpunaisessa nokkamukissa vettä, suu on ihan rutikuiva. Jossakin vaiheessa mulle laitetaan lisää kipulääkettä suonensisäisesti. Olo paranee entisestään ja saan vaniljajäätelö sekä hedelmäkeittoa. Oon ihan yksin ja mut yllättää ihan kamala vessahätä ja painan kutsunappia. Painan toisen kerran, ja hoitaja tulee katsomaan. Vaihdetaan tippateline liikuteltavaan versioon ja saan mennä vessaan. Hoitaja jää odottamaan ulkopuolelle ja mun kivuttua takaisin sänkyyn saan luvan mennä jatkossa yksin, sillä pysyn hyvin pystyssä eikä ongelmaa näytä olevan. Hyvä. Kello olisikin soinut tiuhaa tahtia, sillä nesteytyksen takia ravasin vessassa neljän tunnin sisään kuusi kertaa. a8 Jäätelö on hyvää ja hedelmäkeitto maistuu taivaalliselta. Mulle tulee kaksi huonetoveria. En pysty enää oikein nukkumaan sillä hoitajia ravaa kaikkien luona tasaisin väliajoin, joten kuuntelen verhon takana makaavan naisen tarinoita. Kaksi hoitajaa käy kahden aikoihin tuomassa lääkereseptit ja sairaslomatodistuksen sekä epikriisin. Luen niistä viimeisimmän ja saan lisää hedelmäkeittoa sekä vaniljajäätelöä. Syön molemmat loppuun ja huomaan että molemmat huonetoverini nukkuvat. Saan vihdoin nukutuksi noin tunnin ja herättyäni selaan taas puhelinta ja vastaan tulleisiin viesteihin. Hoitaja tulee kysymään vointia ja saan kylmää vettä lisää nokkamukiin. Noin kymmentä vaille neljä mun lääkäri tulee katsomaan mun vointia ja kertoo, että saan lähteä kotiin. Jutellaan vielä hetki mun liikunnan jatkamisesta ja lääkkeistä, sillä niiden annostus oli mulle vielä epäselvää. a9 Lääkärin lähdettyä hoitaja irrottaa multa kanyylin ja mä pyrin vaan tuijottamaan seinää. Saan vaihtaa omat vaatteeni päälle, jonka jälkeen juon vettä niin kauan että se alkaa tuntumaan ikävältä, joten lopetan. Siirryn käytävälle odottamaan äitiä, huh kuinka voikaan kävely väsyttää. Istuminenkin väsyttää ja toivon mielessäni, että olisin jäänyt huoneeseen odottamaan. Äiti tulee ja lähdemme osastolta, hengästyttää niin paljon ja tuntuu että voisin nukahtaa siihen paikkaan. Matka kotiin tuntuu sietämättömän pitkältä ja kotiinpäästyä otan kipulääkkeen ja käperryn omaan sänkyyni lepäämään siksi aikaa kun mulle haetaan apteekista loput lääkkeet. Ihanaa olla kotona." a10 Viime yönä kirjoitettua pätkää mun sairaalaseikkailusta jonka halusin ikuistaa. Tällä hetkellä mä oon äärettömän väsynyt johtuen mun syömistäni kipulääkkeistä. Eilen oli jo lupa syödä mitä haluaa, mutta vielä muutamaan päivään tuskin saan mun kurkusta alas mitään kovin kiinteään ruokaan verrattavaa. Harmittaa edelleen se, etten jaksa liikkua edes olkkariin ilman että alkaa hengästyttää ja väsyttää. Helpottaa kuitenkin tietää sen kuuluvan asiaan, sillä totuus on että sairastamisen takia mun kunto on huonontunut roimasti. Oon jättänyt jopa mun Loop-rannekkeen pöydälle pölyyntymään, sillä mulle on ekat päivät määrätty pelkkää vuodelepoa, joten en tee tällä hetkellä sen antamilla tuloksilla yhtikäsmitään. Oon hämmästellyt sitä, että miten mulla ei ole ollut edes ikävä ihmisten ilmoille, mutta kai se johtuu vaan tästä väsymyksestä...

3 kommenttia:

  1. Miksiköhän sinut siirrettiin päiväkirurgian heräämöstä osastolle? Itse olin siellä leikkauksessa ja vielä paljon suuremmassa ja pääsin heräämöstä kotiin. Olisi he laittanut osastolle kipujen takia, jos olisin huolinut siihen auttavan hermopiikin, mutta päätin kestää morfiinien kera kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut leikanneen lääkärin kanssa käytiin leikkauspäivän kulku läpi viikkoa aikaisemmin ja silloin jo oli selvää että osastolle laitetaan ja hän mut sieltä tulee kotiuttamaan, ei mulla ollut hommaan mitään sanottavaa, sillä enhän mä edes pystynyt ite vastaamaan mihinkään koska puhekyky oli sattuneesta syystä tipotiessään. Leikkauksessa kun on riskinä jälkeenpäin alkavat verenvuodot, ja jos vuotoja tai muita komplikaatioita mulla olisi ollut, niin mä olisin joutunut jäämään jopa yöksi. Ja vuodot olisivat mahdollisesti johtaneet pahoinvointiin, joten silloin en olisi todellakaan päässyt kotiin (oksentelu kun ei oo hyvä juttu tollasen leikkauksen jälkeen, vaikka pieni leikkaus onkin kyseessä). Mun epikriisin mukaan vuodot on olleet yllättävän vähäisiä ja jatkuvalla tarkkailulla varmistuttiin siitä, että mun on turvallista viettää yöni kotona, toki valovonnan alla. Eiköhän jokainen leikkaus ole erilainen, ja henkilökunta määrittelee potilaan tarpeet ihan riippuen tilanteesta, mulla oli oikein hyvä olla osastolla :)

      Poista
    2. Niin aivan. Ihmettelin vain, kun kyse on aika pienestä operaatiosta. Mutta tietysti nielua leikatessa jälkitoimenpiteet on tyystin erilaiset kun jalkaa leikatessa. Kiitos selvennyksestä. 😊

      Poista