lauantai 20. huhtikuuta 2013

Confused

kollaasi2m "Itkettää. Itkettää se, että elämä on niin lyhyt. Jotkut jää kyydistä aiemmin, jotkut myöhemmin. Itkettää se, että oon yksinäinen, vaikka ympärillä on varmaan enemmän kun koskaan rakkaimpia ihmisiä. Pitäis olla kiitollinen niistä.
Pitäs kai oppia elämään hetkessä. Oppia se, että asioihin pitää uskaltaa tehdä muutos. Mut milloin se aika sitten on? Jotenki pelkää ihan liikaa tulevaa. Mut mitä sitten kun kaikki on menetetty, aika on kulutettu loppuun? Pitäis osata jatkaa elämäänsä eteenpäin, mut entä jos ne hetket ei unohdu?
Vielä vuosi sitten olin valmis tekemään kaikkeni. Nyt en enää osaa sanoa onko siitä mitään hyötyä. Jaksaisinko vielä?
Hypin, nauroin, kiljuin, riehuin, ajattelin, lauloin, huusin. Tein sen onnellisuudesta. Ja vähän rakkaudestakin. Toki teen samaa edelleen, mut jotain puuttuu.
Entäs aikuistuminen? Oon täysi-ikäinen xx päivän kuluttua. Alle yksi kuukausi. Pelottaa. Jännittää. Naurattaa. Aika siistiä kuitenkin. Mut mitä sitten tapahtuu? Totuus on että jatkan niinkuin tähänkin asti, mutta silti.
Jos joku kysyis nyt, että oonko onnellinen, vastaisin etten tiedä. Asiat on muuttunu ihan liikaa pienessä ajassa. Uusia ihmisiä, joita en olis välttämättä halunnu miun elämään, mutta joita on ihan pakko sietää. Yritän elää niinku ennenki, joinain päivinä onnistun, joinain epäonnistun täysin. Silloin itken taas. Tiedostan sen tosiasian, että oon pelkkä pelinappula tässä pelissä. Mut siihen asiaan on tulossa muutos. Lyön tiskiin tosiasiat ja nousen voittajana."

Usein miulle kerrotaan kuinka ihmiset tykkää lukea näitä syvällisempiä juttuja, tässäkään ei taas ollut mitään järkeä, koska tekstissä käsittelen tosi montaa eri asiaa sekaisin, mutta kirjotin silti, koska ittensä toteuttaminen kun antaa vaan sormien hyppiä näppäimeltä toiselle, ajattelematta mitä muut miusta on mieltä, on parhautta. Tän kirjotin joskus aikoja sitten, mutta julkasta päätin vasta nyt. Oon kokenu outoja fiiliksiä, tehny niihin kaipaamiini asioihin pienen pieniä muutoksia, sillä mittapuulla mitä oon vaan uskaltanut/voinut tehdä. Oon eläny hetkessä. Itkenyt myös. Nauranut paljon. "Kaikki" on ollut hyvin. Parina viime päivänä oon ollu tosi maassa, en koulussa mutta heti kun oon astunu kotiovesta sisään oon vaan sulkeutunu oman pääni sisään. Mikä mua vaivaa ?! En osannu edes ite vastata kun sitä miulta kysyttiin. Tää on niin outoa. Tänään (eilenpäs) illalla sain kuitenkin piristävää seuraa ja oon kiitollinen siitä !

Ja arvatkaapa mitä ? 15 päivää on enää niin vähän, tuntuu hassulta.

5 kommenttia:

  1. Tää oikeesti pysäytti lukemaa usemampaa kertaa, koska tajusin miten samalta musta joskus tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin siis onnistuu tarkotuksessani, tarkotus oli nimittäin saada ajatuksia liikkeelle :)

      Poista