sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Winter camp 2013

iitinmestatttt pakolliset sensuroinnit ja kirahvi aamunaamojen takia ettei tuu mielipahaa jumi karkkikanttiini koirrra haba Täällä kirjottee yks todella väsynyt ja kylmissään oleva kotiutuja. Toi leiri tais nostattaa vähän flunssan tynkää , eikä pahemmin ihmetyttäis jos kuumekkin tässä illan aikana vielä nousisi. Niinku aina, tälläkin leirillä oli tosi paljon niitä hyviä ja myös huonoja hetkiä. Hyviin hetkiin lukeutuu ainakin se, että meijän vpkoosta kolme joukkuetta sijottui kuuden parhaan joukkoon tietokilpailussa ja Iitti veikin myös voiton ! Toimintakilpailussakaan ei huonosti käynyt, kun sijotuttiin siinä kolmansiksi, jee:-) Ite en tehnyt mitään, koska ikää on mittarissa pikkasen liikaa, mutta oon tosi ylpee kaikista pikkusista!
Yövyttiin siis sellasessa Ruotsalaisten valmistamassa puoljoukkueteltassa vain surkea kamina lämpönä, eli tuli siinä aika maanrakoon kyseinen kapistus kirottua. Ei hirveesti naurattanut kun jalkopäässä makuualusta suli kuumuudesta ja vyötäröstä ylöspäin hytistiinkin kylmyydestä. Oltiin melkein koko ajan (varsinkin öisin) kipinässä, mutta välillä ainaki miun piti painaa tunnin ajaksi silmät kiinni etten kuole väsymykseen. Tuli siinä kuulemma unissakin puhuttua milloin "Vittu sie oot sekasin"-huudahduksista aina sinne "Juu oon mä hereil kattelin tos vaa tot kaminaa"-toteamuksiin asti, puhumattakaan toisten ranteissa kaksinkäsin roikkumisesta.
Meijät nakitettiin toki heti saapumisen jälkeen hoitamaan lauantain kanttiinivuorot, eli päivä meni jotakuinkin siinä, kun istuttiin joko kanttiinissa tai jonkun teltassa.
Tärkeintä tässä oli varmaan kokemus tosta talvitelttailusta ja oli tosi jees nähä pitkästä aikaa kaikkia leirikavereita, joita ei ihan joka päivä nää pitkän välimatkan takia. Läppä oli turhan väsynyttä varsinkin vikana yönä, milloin teltan liepeiden alta möyri kirahvi ja milloin puhuva karhu, milloin oli kyseessä Metukan ja Matukan ääninäytteet, milloin naurettiin kipinävuorolaisten heräämättömyydelle ja milloin vitutti ku akun tila näytti 43 prosenttia. Nyt mie kuitenkin lopetan tän päättömän ja hännättömän raapustelun koska oon muutenki liian väsynyt mihinkään älylliseen toimintaan. Ehkä kykenen kuitenki tyhjentämään vihdoin ton laukun, jonka pohjalla jopa naamarasva on jäätynyt.

2 kommenttia:

  1. Hahahahhahaha toi kirahvi <3 Vissii parasta XD P.s kopsasin ton vikan kuvan ;p

    VastaaPoista